Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen Oy

Vahvaa osaamista Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla

Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen Oy

Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen Oy on keskittynyt pääasiassa kiinteistö- ja sijoitustoimintaan. Lisäksi kauttamme hallitilan vuokraus, paljun vuokraus tai aition vuokraus Gatorade Centerille.

Yhteistyössä JMP Yhtiö Oy:n kanssa

Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen Oy perustettiin vuonna 1986 toimialanaan tasoite -ja rappaustyöt. 90-luvulla toimintamme laajeni myös maalaustöihin. Pääsääntöinen toiminta-alueemme oli Etelä-Suomi, jonka lisäksi urakoimme myös Venäjällä ja Saksassa.

2000-luvulla olimme Suomen merkittävimpiä maalaus -ja tasoitealan yrityksiä.

Vuonna 2009 lopetimme urakointityöt ja vuotta aiemmin perustettu JMP Yhtiö Oy on sittemmin jatkanut urakointia, keskittyen maalaus- ja tasoitetöihin. JMP Yhtiö Oy jatkaa Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen Oy:n pitkiä ja kunniakkaita perinteitä osaavana ja arvostettuna urakoitsijana.

Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen Oy omistaa 50% JMP Yhtiö Oy:stä. JMP Yhtiö Oy:n liikevaihto on vuosittain noin 4-5 miljoonaa euroa.

Ota yhteyttä »